Opettajat

Ulla Borgenström

Ulla on Helsinki Orientalin perustaja, jonka intohimo egyptiläiseen tanssiin ja kulttuuriin näkyy niin tunneilla kuin lavallakin. Opettajana Ulla on huolellinen ja antaa myös henkilökohtaista palautetta. Vapautunut ja iloinen tunnelma tunneilla takaavat, että tiukankin treenin jälkeen kotiin lähdetään aina hymyssä suin!

Maija Kadhim

Maija on upea esiintyjä, omistautunut opettaja ja koreografi, joka myös johtaa omaa Inanna-showryhmäänsä. Maijan pikkutarkka, mutta kannustava opetustapa vie eteenpäin niin aloittelijoita kuin edistyneitäkin tanssijoita!

Pia Bärlund

Pia on kiehtova tanssija, jonka esiintymisestä ja opetuksesta on helppo inspiroitua! Hänellä on vaikuttava tanssitausta täysimittaisesta balettikoulutuksesta vuosien flamencon sekä itämaisen tanssin opiskeluun. Opettajana Pialle ensisijaista on kuitenkin hauskanpito – sillä hei, mitäpä olisi tunti ilman tanssin riemua!

Outi of Cairo

Outi on kansainvälisesti arvostettu esiintyjä ja opettaja. Outi on työskennellyt vuosia soolotanssijana Kairon parhailla lavoilla, sekä tuottanut musiikkia ja opetusvideoita. Hän on todellinen viiden tähden tanssistara, joka saa myös oppilaansa loistamaan!

Laura Zaray

Laura on inspiroiva tanssin moniosaaja, joka on ehtinyt tuottaa jo toistakymmentä festivaalia, johtaa omaa showryhmäänsä sekä kiertää maailmalla opettamassa ja esiintymässä. Lauran persoonallinen, pehmeä tanssityyli ihastuttaa niin yleisöä kuin oppilaitakin. Esiintyminen on hänen intohimonsa, joten sitä pääsevät oppilaatkin harjoittelemaan!

Marina Lysenko

Uusin opettajavahvistuksemme on ukrainalainen Marina Lysenko. Marina on viime vuodet keskittynyt nuorten tanssijoiden valmentamiseen ja koreografioimiseen. Hänen rauhallinen otteensa ja viimeistelty tyylinsä ovat omiaan viemään tanssijoita eteenpäin. Marinan opetukseen pääsee kesäkuusta 2022 alkaen! Marina opettaa englanniksi.

Hadassa - Päivi Kivikangas

Hadassa-nimellä pitkän tanssiuran maailmalla tehnyt Päivi on vihdoin Suomessa ja pääsemme nauttimaan hänen opetuksestaan viikoittain! Päivi on kokenut opettaja, joka ohjaa luovalla otteella ammentaen modernin itämaisen tanssin ohella myös lukuisista kansantanssiperinteistä.

Hara Nawaar

Hara on kreikkalaislähtöinen tanssija, koreografi, opettaja, tuottaja ja koulutettu pilates-ohjaaja. Viime vuosina hän on kiertänyt kansainvälisiä festivaaleja esiintyen oman show-ryhmänsä kanssa. Egyptiläisen tyylin ohella Haran erikoisalaa ovat monenlaiset tanssivälineet sekä kreikkalainen tsiftetelli. Hänen tuore lähestymistapansa inspiroi sekä edistyneitä tanssijoita että aloittelijoita. Hara opettaa englanniksi.

Fanny Delesham

Fanny tuo mukanaan Helsinki Orientalille modernin fuusiotanssin! Fannylla on laaja lajitausta perinteisestä itämaisesta tanssista nykytanssiin ja poppingiin, mutta elementissään hän on tribal fuusion parissa. Hänen opetuksessaan yhdistyvät hiottu tekniikka, luova musiikin käyttö ja leppoisa tunnelma!

Sari Mäkinen

Sari on pidetty esiintyjä ja tuottelias koreografi, jonka aarrearkusta löytyy tansseja joka lähtöön. Sari kehittää osaamistaan jatkuvasti niin itämaisen tanssin kuin mm. flamencon ja intialaisten tanssien saralla. Sarin kannustava opetustyyli, rento liikekieli ja ehtymätön luovuus ovat omiaan takaamaan loistavan tanssitunnin!

Tuija Rinne

Tuija on itämaisen tanssin opettaja vailla vertaa! Hän on kehittänyt lajia pitkäjännitteisesti niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tuijan osaaminen ulottuu tanssin lisäksi myös syvälle arabian kieleen ja kulttuuriin. Tansseissaan hän pyrkiikin aina kulttuuritaustan kunnioittamiseen. Opettajana Tuija tunnetaan perusteellisesta otteestaan - hänen tunneillaan on aina tekemisen meininki!

Safa Solati

Safan erikoisalaa ovat persialainen tanssi ja kulttuuri. Iranilaisena hän kuljettaa oppilaansa syvälle tanssin juurille, eri alueiden perinteisiin - aidon persialaisen tanssin ytimeen. Safan tunneilla tarinat muuttuvat tanssiksi havainnollisen opetuksen ja yhdessä tekemisen kautta! Safa opettaa englanniksi.